maanantai 3. marraskuuta 2014

Sometonpäivä

Moikka vaan kaikki!



Tänään vuorossa olisi kertoa päivästä, jota vietettiin koulussa viime viikon tiistaina. Päivä oli siis sometonpäivä, eli piti olla ilman sosiaaalista mediaa koko koulupäivän. 
No tällaisena mediahiirena voitte vaan arvata miten kävi. Pystyinkö olemaan kokopäivän ilman somea?
Vastaus: en valitettavasti pystynyt, sillä olen hyvin koukussa someen. Valitettavasti. Oli pakko myöntää tämä.

Olen niin koukussa instagrammiin, että mieleni tekisi lisätä jokainen päivä uusi kuva jostain päivän tapahtumasta, yleensä siis itsestäni. Nykypäivänä kuvien muokkaaminen on niin helppoa, valitsee vain sopivan filtterin, joten jokaisesta kuvasta saa muokattua kauniin. Olen myös koukussa siihen, että kuinka moni siitä kuvasta sitten oikeasti tykkää. Oikeastihan tykkäyksillä ei ole elämän kannalta mitään merkitystä, mutta silti kiinnostaa se, että kuinka moni pitää minua kauniina. 


On myös mahtavaa selata facebookin etusivua monet kerrat päivässä, sillä on mielenkiintoista lukea, kuka seurustelee kenenkin kanssa, ketkä erosivat, mitä ystävän vauvalle kuuluu, miten kaverilla menee  ja muita tällaisiä elintärkeitä juttuja. 


Kaiken lisäksi, meillä on perheemme kanssa perhekeskustelu whatsapissa, joten yhdeydenotto käy helposti kirjoittamalla asiansa keskusteluun. Lisäksi kaikki kaverit ovat nykyään whatsapissa, joten mikäs sen parempaa kun viestitellä ilman sitä stressiä, joka oli aina pienenä lapsena siitä ,että mitä jos saldo menee kiinni. Whatsapissahan tunnetusti ei ole saldorajaa, luojan kiitos;)


Myös sähköpostien luku kuuluu jokapäiväiseen elämääni. Eihän sinne koskaan mitään kuolemantärkeää ole tullut, mutta kyllähän kiinnostaa saada nettikaupoilta viestejä, joissa kerrotaan uusista tuotteista ja alennuksista.


Olen myös niin harvinaisen tylsä ihminen, että muiden ihmisten tekemiset kiinnostavat paljon enemmän, joten pakkohan on jokapäivä lukea lemppari blogit. Niinkuin kaikki varmaan lukee tätäkin blogia ja odottaa  aina uutta postausta kun lapsi joulupukkia, vai mitä ihanat lukijat?? :D:D:


Liityin muutamavuosi sitten Twitterin mielenkiintoiseen maailmaan, ja pakkohan sitäkin on selata monesti päivässä, sillä on mielenkiintoista nähdä mitä lempijulkkikseni päivittelevät. 

Kuuntelen musiikkia aina, joten youtube on ihan ehdoton.


En tiedä lasketaanko tämä someksi, mutta minua kiinnostaa maailman tapahtumat ja nekin pitää selata monesti päivässä, ja siksi iltalehti sovellus kännykässä on ihan täydellinen.

Tässä nyt perusteluja siihen, miksi postauksen aluksi kutsuin itseäni somehiireksi.taisiis mediahiireksi, mutta sama asia;)
Kerroin myös lempisovellukseni kännykästäni, joten nyt tiedätte mistä minä pidän. ;)


Sometonta päivää oli kiva viettää, mutta harmittaa, etten kyennyt siihen. Ehkä seuraavalla kerralla. Onnittelut kuitenkin kaikille niille, jotka siihen pystyivät. Kova suoritus nykyajan SOMEMAAILMASSA. Onnittelut vielä niille, jotka pystyivät somettomaanpäivään. Minäkin lupaan vielä yrittää. Ehkä sitten kun kännykkäni menee rikki ja on pakko olla ilman... tai tuskin edes silloinkaan. 



PALAILLAAN TAAS PIAN! <3 ja kertokaahan hei teidän lempi some-sovelluksia ja koittakaa itsekin olla päivän ilman somea. Se piristää mieltä kuulemma. 



toivottavasti nämä kuvat myös piristävät tekstin lisäksi teidän päiväänne;)
SEE U SOON SEURAAVAN HAASTEEN PARISSA. HAASTEITA ON VIELÄ MONIA KERTOMATTA, SILLÄ OLIN LAISKA JA EN SAANUT AIKAISEKSI KIRJOITTAAA JAKSON AIKANA. OLEMPA MINÄ LAISKA, OLEN SEN AJAN VAIN SOMETELLUT....







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti