keskiviikko 5. marraskuuta 2014

sekalaisia sosiaalisia juttuja

MOIKKA VAAN TAAS! <3pitkästä aikaa.. hehe hauska juttu

Kuten otsikkokin kertoo, niin tänään taas postailen sosiaalisuuteen liittyviä asioita hyvin sekalaisesti taas kerran, mutta on niin paljon postattavaa  ,että pakko tehdä vähän epäselviä postauksia. 

Ensimmäiseksi katsoin videon, jossa henkilö joka  kuului vähemmistökansaan yritti lainata tuntemattomien kännykkää. linkki videoon tästä
Ensimmäisessä videopätkässä kolmas ihminen vasta suostui lainaamaan. Uskon, että tässä tapauksessa ihmiset olivat  hyvin ennakkoluuloisia. Ennakkoluuloisia ihmisiä ei ole vain videolla, sillä niitä on oikeastikin maailma täynnä. 
Olen tavannut ihmisiä, joille homous on eräänlainen tabu. Siitä ei puhuta ja hävetään ja inhotaan. Ja jos kaupungilla tulee sellainen vastaan, niin ihmiset alkavat luulla, että kyseinen vähemmistökansalainen heti on ihastumassa. ei ole näin. 
Toisessa videopätkässä venäläisaksentilla puhuva mies halusi lainata kännykkää, hän sai kännykän heti lainaan. Sekin voi johtua siitä, että venäläisten stereotypia Suomessa on pelottava, ja jos ei tehdä niinkuin he käskevät niin käy köpelösti. 
Kolmannessa videopätkässä tummanihonvärin omaava pyysi ihmisiltä kännykkää lainaksi. Piti yrittää monet kerrat, ennenkuin kukaan suostui lainaamaan. Tässä tulee taas ennakkoluulot. Olemme kuulleet puheita, siitä kuinka tummat "varastavat", ja siksi kukaan ei lainannutkaan kännykkää ja keksivät typeriä tekosyitä. Miksi he tekivät näin?
Koska heitä pelotti antaa kännykkä lainaksi ennakkuluulojen vuoksi. 

Ennakkoluuloihin myös  vaikuttaa se,mihin olet tottunut. Isoissa kaupungissa, joissa erilaisuutta on paljon niin ennakkoluuloja on luultavasti vähemmän. Meillä täällä pienessä kaupungissa ihmiset muistuttavat hyvin paljon toisiaan ja emme kohtaa erilaisuutta paljon. Siksi olemme hyvin ennakkoluuloista sakkia, ja minusta se on kohtuutonta. Tämäkään ei silti aina pidä paikkaansa.

MITÄMIELTÄ OLETTE? Onko tummaihoinen, jonka vanhemmat ovat tulleet pakolaisina suomeen aikoja sitten, ja  joka on syntynyt Suomessa ja asunut koko ikänsä täällä ja puhuu täydellistä suomenkieltä, onko kyseinen henkilö mielestänne samanlainen Suomen kansalainen, kuin me? 


Ennakkoluuloista puheenollen, mitä mieltä te olette, kun kuulette puhuttavan teiniäideistä ja siitä kuinka"surkeita" he ovat, koska ovat liian nuoria, eivätkä ole käyneet kouluja..
TÄYSIN TURHAA PUHETTA, PISTÄÄ VIHAKSI. JOO. TEINIÄIDIT OVAT NUORIA, JA EHKÄ KOKEMATTOMIA JA TALOUDELLINEN PUOLI EI OLE EHKÄ PARAS, MUTTA RAHAA JA IKÄÄ TÄRKEÄMPI JUTTU ON RAKKAUS. Mielestäni ei ole väliä oletko keskituloinen vai miljonääri, sillä lapsesta välittäminen ja rakastaminen ovat tärkeintä. 


TOINEN ENNAKKOLUULO MIKÄ PISTÄÄ VIHAKSI, ON AMMATTIKOULULAISET.
KAIKKIEN MIELESTÄ AMMATTIKOULULAISTEN STEREOTYPIA ON SE, ETTÄ HE OVAT TÄYSIÄ LUUSEREITA, KÖYHIÄ, YHTEISKUNNAN HAITTOJA, JA MITÄ NÄITÄ NYT ON.
TÄMÄKIN ON VÄÄRIN, EI KOULUPAIKKA TEE IHMISESTÄ HUONOMPAA.
SAMA PÄTEE YLIOPISTO JA AMMATTIKORKEAKOULU KESKUSTELUSSA, YLIOPISTOON MENEE STEREOPTYPIAN MUKAAN VAIN LUKIOLAISET, JA AMMATTIKORKEAKOULU ON TAAS SE LUUSEREIDEN PAIKKA, JONNE AMIKSET MENEVÄT. TÄMÄKÄÄN EI OLE NÄIN, SILLÄ KAIKKIA EI OLE LUOTU YLIOPISTOON. JA JOS KAIKKI LUKIOLAISET HAKISIVAT VAIN YLIOPISTOON, NIIN PAIKAT EI RIITTÄISI TODELLAKAAN KAIKILLE. ONNEKSI SIIS ON TOINEN VAIHTOEHTO.1!!!!
anteeksi raivo, oli pakko saada purkaa vihaani..
Tässä oli päivän ennakkoluulosaarna. :D


Sitten muihin juttuihin......

Vanhemmillani on yritys, johon kuuluu paljon vastuuta,  lasten hoitoa ja kasvattamista. Vanhempani ovat johtajia, ja villimmätkin lapset kunnioittavat isääni ja äitiäni syvästi ja ovat usein kunnolla, kun nämä ovat läsnä.  Kun vanhempani ovat poissa, lapset ajattelvat minun olevan heidän "pomonsa", sillä olenhan oikeiden "pomojen" lihaa ja verta. Niimpä kokeilen useasti auktoriteettiäni, kun lapset riehuvat ja huutavat toisilleen kovaan ääneen, eikä tottele vanhempia aikuisia. Minua he kuitenkin uskovat, kun käsken. He tietävät, että kerron kaikki varmasti vanhemmilleni. hehe. 
Statukseni on lasten silmissä korkea. 
Lasten kanssa on kiva leikkiä kaikkia leikkejä, jota itse on nuorempana leikkinyt. Ja siksi tykkäänkin leikkiä erilaisia leikkejä lastenkanssa. 
Lisäksi muutenkin järjestin erään aktiveetin, kun päätin askarrella lasten kanssa joulukortteja. vähän ajoissa. haha tiedän. 

palaillaan taas pian.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti